Ylläpito
Tunnus:
Salasana:

  « Paluu

Hymyilevän motoristin kevätpäivä 16.05.2009

FORUM MARINUM – RUISSALON SAARONNIEMI, TUMP RY 40 VUOTTA

Suojelija: kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen, (puhuu Ruissalossa n. 16.15).

Yhteistyökumppani: Sokos Hotel Hamburger Börs.

Motoristit ovat perinteisesti kokoontuneet viettämään Kevätpäivää. Ensimmäinen Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä järjestettiin Helsingissä jo vuonna 1977. Tapahtuma on yksi maan suurimmista vuosittaisista motoristikokoontumisista ja paikalla on parhaimmillaan tuhansia moottoripyöriä kyytiläisineen.

Tänä vuonna kokoontuminen tapahtuu Turussa Forum Marinumin alueelle, josta siirrytään paraatiajona Ruissalon Saaronniemeen. Forum Marinumin alueelle on suunniteltu tapahtumia mm. yleisöajelutusta.

Saaronniemessä on varsinainen päätapahtuma n. 13.30 -17.00, ja siellä kuullaan mm. kaupunginjohtajan puhe, sekä myös SMOTO:n ja TuMP:n puheenjohtajilla on omat puheenvuoronsa.

Tilaisuudessa luovutetaan myös perinteinen Kevätpäivävanne Mc Club Härmä ry:lle, joka tulee järjestämään vuoden 2010 Hymyilevän Motoristin Kevätpäivät.

Musiikissa annetaan nuorille turkulaisille mahdollisuus päästä esittämään osaamistaan varsin upeissa puitteissa, ja luvassa onkin joukko erilaisia kokoonpanoja.

Kevätpäivien yhteydessä suoritetaan myös lelukeräys Turun Kaupungin pienten lasten vastaanottokodin hyväksi. Keräyksestä tiedotetaan etukäteen.

Tapahtuman toivotaan tuovan myös mahdollisimman paljon yöpyviä matkailijoita kaupunkiimme, sillä Sokos Hotel Hamburger Börs on järjestämässä runsaasti erilaista ohjelmaa lauantai-illaksi.

Tapahtumaa varten painetaan Kevätpäivät-lehti, mikä sisältää eri tahojen tervehdyksiä, tarinoita ja kuvia harrastuksen parista ja tietenkin mainostilaa on varattu halukkaille yhteistyökumppaneille. Tähän osioon haluaisimme mukaan ennen kaikkea vahvaa paikallista osaamista, mutta kaikenlaiset mainostajat ovat tietenkin erittäin tervetulleita tukemaan yhdistyksemme toimintaa kyseisen tapahtuman järjestämisessä.

Julkaisu on ulkoiselta rakenteeltaan ”Aamuset/Kauppalehti” tyylinen ja kokoinen, sivuja on näillä näkymin luvassa vähintään 8-10. Painomäärä tulee olemaan n. 3000 kpl.

Jakelu: ennakkopostitus SMOTO:n kautta harrastajille, sekä paikallinen jakelu tapahtuman yhteydessä.

Ilmoitushinnat: koko sivu 400€, puoli sivua 200€, neljäsosa sivua 100€ ja kahdeksasosa sivua 50€.

Jos haluatte näkyvyyttä yrityksellenne tapahtuman aikana, niin ottakaa yhteyttä!

Terveisin, Turun Moottoripyöräilijät ry.

Yhteystietoja: Jari Laiho, 040-5495539, jari.laiho@dnainternet.net

Sarianne Mäkelä, 040-7092891, sarianne.makela@kolumbus.fi

Kevätpäivien oma sähköposti: kevatpaiva09@gmail.com

^ Ylös ^ Ylös
LMC © 2000